Pelottavaa uusiutua

27.11.2017

Monen vuoden ajan olen miettinyt, että mikä on haaveeni peruna-alalla. Viimeiset kolme vuotta ajatuksissa on kypsynyt myyntituotteiden uudistus. Monia muutoksia on tapahtunut matkan varrella, mutta vihdoin asiat ovat alkaneet loksahtelemaan paikoilleen. Olemme uskaltaneet ajatella isosti, olemme uskaltaneet luopua vanhoista jutuista ja vanhoista viljelytekniikoista, jotka eivät enää palvelleet sitä paloa, joka meillä on.

Olen henkilökohtaisesti suoraan sanottuna pelännyt, että emme koskaan löydä materiaalia johon pakata, koska tavallinen muovi on tuntunut erittäin kaukaiselta ajatukselta. Olen myös koko kesän pelännyt, että emme osaa viljellä yhtään perunaa niihin mahdollisiin pusseihin. Olen myös pelännyt, että pitäisikö oikeasti unohtaa uusiutuminen, koska vanha on turvallisempaa.

Ymmärrän näiden pelkojeni jälkeen monia ihmisiä, joilla ei ole rohkeutta uusiutua. Oman kokemukseni kautta kannustan kuitenkin olemaan rohkea vaikka pelottaakin. Silloin ei jää harmittamaan, että en kokeillut vaikka minulla oli vahva visio.

Tämän kertomani perusteella suosittelen kokeilemaan perunauutuuksiamme helppoa, mukavaa ja mahtavaa! Toivon myös palautetta, jotta voimme jatkaa uudistumista tulevaisuudessakin ja ehkä jopa pelottomasti.

Saija Peltomaa

peruna maatalous viljely yrittäjyys